Toiminnan tukeminen

Yritykset, yhdistykset ja yksityishenkilöt voivat tukea Kyrönmaan 4H-yhdistyksen toimintaa.

 

4H-nuorisotyö edistää lasten omatoimisuutta, yritteliäisyyttä ja työelämävalmiuksia. Me ”neljähoolaiset” iloitsemme lasten ja nuorten kohtaamisesta ja siitä, että voimme tarjota heille harrastustoimintaa, joka edistää arjen taitojen hallintaa, sosiaalisia kontakteja ja onnistumisen tunteita.

Etelä-Pohjanmaalla toimimme 23 kunnan alueella ja järjestämme kyläkerhotoimintaa, koulutusta ja kurssitusta, työllistämme nuoria kotipalveluun, pihapalveluun, koirien- ja lemmikkieläinten hoitajiksi. Opastamme myös pienimuotoisen 4H-Yrityksen perustamisessa ja ohjaamisessa. Työllistämme vuosittain n.1000  nuorta kesällä sekä koko vuoden koulun ja opiskelujen lomassa.

Nuorisojäseniä Etelä-Pohjanmaalla on 6800 sekä toiminnassa mukana kaikkien yhdistysten hallituksien luottamushenkilöt, vapaaehtoiset ja lasten vanhemmat – voimme hyvällä syyllä sanoa, että olemme Suomen suurin nuorisojärjestö.

4H-nuorisotyö edellyttää palkattua työvoimaa, sillä yrittäjyys- ja työelämäkasvatus, nuorisoneuvonta sekä nuorten laajamittainen työllistäminen vaativat suunnittelua, toimeenpanoa ja aikuisen henkilön läsnäoloa. Lapsille ja nuorille on myös tärkeää tuttu ja turvallinen henkilö lähellä.

Rahoituksestamme osa koostuu valtionavusta MMM:n kautta. Avustus tulee kaikille yhdistyksille tulosten mukaan kriteereinä: jäsenet, nuorten työllistäminen, koulutus ja kurssitus, kerhotoiminta ja yrittäjyys sekä kuntarahoituksesta.

Yhdistys joutuu myös tekemään omavaraista varainhankintaa, jotta toimihenkilö voisi toimia nuorisotyössä koko vuoden. Järjestämme lannoitesäkkien keräystä, rautaromun keräystä, otamme vastaan luonnonmarjoja, tuotamme palveluja kesäisin: vanhuksille ja lapsiperheille kotiapua – rahat tulevat siten monista eri lähteistä.

 

Kyrönmaan 4H-yhdistyksen sääntömääräinen kokous päätti tukimaksusta, joka on 30-100 euroa/ yritys/ yhteisö.

Tiukassa taloudellisessa tilanteessa toivomme myös Teidän panostanne lasten ja nuorten harrastuksen tukemiseen. Tukimaksut menevät Isonkyrön lasten kerhotoimintaan ja nuorten koulutus-, kilpailu ja leiritoimintaan.

Kyrönmaan 4H-yhdistys, tilinumero FI50 4727 1020 0131 00