4H-Dogsitter

4H-dogsitter ansaitsee omaa rahaa ja työkokemusta hoitamalla koiria, kissoja ja muita lemmikkejä omistajan ollessa kiireinen tai vaikka matkalla. Koiranomistajat tarvitsevat osaavia ja luotettavia hoitajia, ja nuorille 4H-Dogsittertoiminta tarjoaa ainutlaatuisen tilaisuuden tutustua erittäin monipuolisesti erilaisiin koiriin, rotuihin ja harrastuslajeihin ja yhdistää mielekäs harrastus taskurahan ansaitsemiseen.
Se on myös hyvä tapa harrastaa eläimiä vaikka kotiin ei lemmikkiä voisikaan ottaa.

Suurin osa tehtävistä liittyy koirien ulkoiluttamiseen ja lenkittämiseen, mutta esimerkiksi viikonloppuina tai muina loma-aikoina koira tarvitsee pitempiaikaista täyshoitoa joko lemmikin omistajan, tai mahdollisuuksien mukaan dogsitterin omassa kodissa. Tehtäviin voi kuulua myös kissojen ja pienten lemmikkieläinten ruokinta.


Miten dogsitteriksi pääsee?

4H-dogsitterin täytyy olla vastuuntuntoinen, reipas ja valmis kouluttautumaan. Dogsitter-koulutuksessa paneudutaan koiran koulutukseen, hoitoon ja ruokintaan. Kurssin aikana sinusta tulee koulutettu dogsitter, ja työllistyt esimerkiksi 4H:n kautta osaavana koiranhoitajana. Se antaa sinulle myös paljon tietoa koirista yleensä ja voi tulla tarpeeseen mikäli omaan perheeseenne on hankinnassa koira.

Jos olet 14-vuotias tai sitä vanhempi, voit suorittaa 4H-yhdistyksessä järjestettävän koulutuksen. Dogsitter-koulutuksessa perehdytään koiran perushoitoon sekä teoriassa, että käytännössä.


Lisätietoja dogsitter-koulutuksesta saat 4H-toimistolta.